Toimiston hektisessä työympäristössä ei välttämättä tulee mieleen ensimmäisenä, että yleishengen parantamiseksi ja kaikkien aktiivisuuden lisäämiseksi voisi olla leikkimielisiä ratkaisuja. Vaikka toimistossa pääasiassa on keskityttävä ajankohtaisiin työtehtäviin, tärkeän positiivisen tunnelman luomiseksi on mahdollista saada erilaisia pelejä toimistolle, jotka ovat samalla sekä yleistietoa lisääviä ja sivistäviä että yleistä mielialaa nostattavia.

Ajan antaminen työaikana yhteistoimintaandiary-968603_960_720

Työpanoksen parantamiseksi ja työntekijöiden henkisen hyvinvoinnin lisäämiseksi on hyvä varata aikaa työntekijöiden keskinäisten suhteiden parantamiseen myös työaikana. Jotta työntekijät voivat olla luontevasti keskenään tekemisissä ja viestiä toinen toisilleen avoimesti, erityisesti toimistotyötä varten on suunniteltu sopivia pelejä, jotka virkistävät mieltä, auttavat muistin kehittymisessä ja voivat parantaa yleistietoa. Tähän tarkoitukseen erikseen suunnitellut hyödylliset lautapelit toimistolle voi löytää myös tilaamalla ne internetistä.

Lautapelit on suunniteltu sopivasti niin, että ne eivät välttämättä ole erityisen pitkäkestoisia, mutta ne mahdollistavat positiivisen kanssakäymisen työkavereiden kanssa. Ne on suunniteltu niin, että toisiinsa tutustuminen sujuu luonnollisesti ja saa joitakin henkilökohtaisia tietoja toisistaan, mutta pelin kulku ei ole liian henkilökohtainen tai tungetteleva.

Osassa peleistä on erilaisia tehtäviä, joista työntekijät saavat terveellistä ja tarpeellista taukoliikuntaa samalla, kun voivat viettää pienen tuokion yhdessä työporukan kanssa. Pelit ovat sopivia pelattavaksi, kunhan toimistossa on vähintään kaksi työntekijää. Parhaiten ne kuitenkin toimivat, kun pelaajia on kolmesta kahdeksaan. Enemmänkin pelaajia on mahdollista ottaa mukaan, tai jos toimisto on suuri ja työntekijöitä on kymmeniä, pelaajat voidaan valita työryhmittäin tai satunnaisesti, vaihtaen välillä tiimejä.

Huomio yhteishengen parantamiseen

Pelatessaan erilaisia lautapelejä tai muita pelejä, on hyvä huomioida, että ketään työpaikalla ei syrjitä tai että toimistoon ei muodostu voimakkaita ryhmiä, joiden välille muodostuisi kilpailuasetelma tai huono tunnelma. Siksi joukkuepeleissä tai parien kanssa pelattavissa peleissä erilaisia ryhmiä ja kokoonpanoja on vaihdettava aktiivisesti.

On tietenkin myös tärkeää huomioida, että työt eivät jää tekemättä eikä pelaamista suoriteta työajan kustannuksella sovittua enempää. Sopivana lisämausteena rutiininomaiseen arkeen, lautapelien pelaamisella on kuitenkin todettu olevan piristävä vaikutus, jolloin eri työntekijöiden välillä on helpompi kommunikoida avoimesti, suhtautua luontevammin muihin toimistossa työskenteleviin ja kasvattaa luottamusta.